Minulta kysytään usein, miksi olen kasvissyöjä. Varsinkin monet vanhemmat ihmiset päivittelevät, että on se kummallista touhua tuo, ettei syö lihaa. Kasvissyöntiäni on kommentoitu esimerkiksi seuraavasti: “Se on niin kovasti muotia nykyään,” tai “Odotas kun tulet mun ikään, niin kyllä mielesi muuttuu ja alat syömään lihaa.”

Kasvissyönnin perusteet ovat niin minulla kuin monella muullakin kasvissyöjällä jossain ihan muualla kuin vaikkapa “muodissa” tai edes terveellisyydessä. Toki kasvissyönti on terveellistä ja kannattaa siksikin, mutta ennen kaikkea se on eläin- ja ympäristöystävällistä.

Itselläni motiivi lihansyönnin lopettamiseen oli lähinnä eläinten tehotuotannon vastustaminen. Tehotuotannossa eläimellä on ainoastaan taloudellinen arvo, ja eläimiin suhtaudutaan pelkkinä hyödykkeinä, ei elävinä ja tuntevina olentoina. Eläinten elinolot ovat niin kurjat, että suurin osa ihmisistä ei kestäisi edes nähdä niitä, näin väitän. On helppoa ostaa valmis lihapaketti kaupasta, kun ei tarvitse ajatella niitä kauheuksia, joiden kautta eläin on kaupan hyllylle päätynyt.

Nykyään - kun olen asiaan tarkemmin perehtynyt - pystyn nimeämään monia muitakin syitä siihen, miksi kasvissyönti kannattaa. YK:n maatalousjärjestö FAO:n mukaan kasvissyönti on todellinen ympäristöteko, sillä karjatalous tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin liikenne. Karjatalous tuottaa kasvihuoneilmiötä kiihdyttäviä myrkkyjä, kuten metaania ja typpioksidia, jotka ovat ilmastolle jopa haitallisempia kuin hiilidioksidi. Karjatalouden vuoksi myös metsiä tuhotaan valtavia määriä laidunmaiksi. Näin kertoi muun muassa Kansan Uutiset eilen.

Jokaisen kannattaa myös miettiä sitä, onko ihmisellä oikeus tappaa eläin ruoaksi, vaikka pystyisi loistavasti tulemaan toimeen ilmankin.

Lihansyönnin ei pitäisi olla normi, jota se nykyään on. On ilmeisesti joku kirjoittamaton sääntö, että lihaa syövien on saatava lihaa joka päivä, aina ja kaikkialla. Kouluissa, ravintoloissa ja erilaisissa ruokaloissa on aina saatavilla ensisijaisesti liharuokaa. Lihan syönnille (ainakaan joka päivä) ei ole minkäänlaisia terveydellisiä tai muita perusteita. Kasvissyönti sen sijaan on kannattavaa niin eläinten, ympäristön kuin oman terveydenkin vuoksi.

Lisää kasvissyönnistä ja eläinten oikeuksista voi lukea Animalian ja Oikeutta Eläimille -yhdistyksen sivuilta.