Suvi-Anne Siimes julkaisi kirjansa, jossa arvostelee kovin sanoin Vasemmistoliittoa. Olin eilen Kurun Keihäslahden koululla vaalipaneelissa, ja siellä minulta kysyttiin, onko Vasemmistoliitto nyt kriisissä. Vastasin, että mielestäni ei ole. Tärkeintähän ovat asiat, joita Vasemmistoliitto ajaa, eivät niinkään joidenkin henkilöiden väliset riidat. Varmasti kaikissa puolueissa aina jonkin verran riidellään, eikä siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä. Vasemmistoliiton kohdalla asia vain on ollut erityisen paljon julkisuudessa, kun kyse oli puheenjohtajan erosta.

Kieltämättä Vasemmistoliiton imagossa on parantamisen varaa. Onneksi meillä on kaikista puolueista eniten nuoria ehdokkaita ja muutenkin kaikin puolin mahtavia ehdokkaita, jotka varmasti osaltaan edesauttavat Vasemmistoliiton todellisen olemuksen esilletuomisessa.

Politiikka on melko kummallista nykyään. Lehdet kirjoittelevat vain draamasta puolueiden sisällä, eikä ihmisillä oikeasti ole mitään tietoa siitä, millaisia päätöksiä tehdään ja minkä asioiden takana kukin puolue oikeasti seisoo. Suuret puolueet ovat samaa puuroa kaikki, ja jokainen lupaa nyt hyvää vanhustenhoitoa ja korotusta eläkkeisiin ja opintotukeen. Kaikilla on kavereita näin vaalien alla. En ihmettele sitä, että monet tieten tahtoen jättävät äänestämättä.

Vaikka politiikka monelta osin on melko likaista peliä, ja monet ovat siihen menettäneet toivonsa, kehotan silti jokaista äänestämään. Siitä ei ole mitään apua, jos jättää äänestämättä. Päinvastoin, sittenhän eduskuntaan todennäköisesti jäävät taas ne samat tyypit, jotka ovat asiat tähän jamaan saattaneet.

Täytyy vielä mainita tuosta Kurun vaalipaneelista, että se oli oikein mukava paneeli. Oppilaita oli vähän, ja istuimme lähellä oppilaita. Tunnelma oli mukava, ja oppilaisiin sai paljon paremman kontaktin kuin jostakin korkealta lavalta. Kaikki kysymykset tulivat yleisön joukosta. Lisää tällaisia paneeleja!

Koulupaneeleissa saa aina pitää loppupuheenvuoron, jossa kai pitäisi kannustaa nuoria äänestämään. Äänestäminen on toki tärkeää, kuten jo mainitsin, mutta on myös monia muita tapoja vaikuttaa. Äänestäminen on yksi pieni osa yhteiskunnassa vaikuttamisesta, mutta toivon myös, että nuoret aktivoituisivat toimimaan enemmän erilaisissa nuorisojärjestöissä. Olen tavannut niin paljon järkeviä ja ajattelevia nuoria, jotka eivät kuitenkaan toimi missään järjestössä. Erityisesti poliittisia nuorisojärjestöjä tunnutaan kartettavan. Voin omasta kokemuksesta sanoa, että ennakkoluulot pois, ainakin Vasemmistonuorissa on huipputoimintaa ja kivoja tyyppejä! Oma aktivoituminen voi myös auttaa näkemään poliittista toimintaa hieman toisella tavalla. Median antama kuva politiikasta kun on hyvin yksipuolinen.