Eilisessä A-talkissa oli aiheena kuntien lääkäripula ja keikkalääkärifirmat. Kuntien on todella vaikeaa rekrytoida lääkäreitä palvelukseensa. Virkoja on auki, mutta niihin ei ole hakijoita. Keikkalääkärifirmat ovat siinä tilanteessa ainoa vaihtoehto kunnalle.

 

Keikkalääkärit tulevat kunnalle paitsi kalliiksi, myös potilaan hoito huononee. Satunnainen keikkalääkäri ei tunne potilasta samalla tavoin kuin vakituisessa virassa oleva omalääkäri. Keikkalääkärifirmat tietenkin väittävät toista: hoidon laatu on hyvää ja kunnille tulee halvemmaksi.

 

Miksi lääkäreitä sitten on niin vaikeaa saada julkiseen terveydenhuoltoon, ja etenkin siis perusterveydenhuoltoon? Syitä on varmaan monia. Syytä voi olla lääkärien omissa asenteissa tai vaikka kuntien huonosti tarjoamissa työsuhde-eduissa sekä terveyskeskustyön raskaudessa.


Osa lääketieteen opiskelijoista lähtee opiskelemaan vähän väärillä perusteilla: mielessä on lähinnä hyvä palkka ja arvostettu asema (tai tämä on mielessä vanhemmilla), työn varsinaista sisältöä ei ehkä tule etukäteen ajateltua. Eräs lääketieteen opiskelija oli tokaissut erikoistumisalaa kysyttäessä, että hänestä tulee yksityislääkäri. Se ei kai vielä ole oma erikoistumisalansa, mutta kertoo paljon asenteista.

 

Lisäksi terveyskeskuslääkärin työ on todella haastavaa ja vastuullista. Vaikeus ja vastuullisuus voi tuntua nuoresta lääkäristä jopa ahdistavalta. Kaikkea ei osaa ja tiedä, ja aikaakin töiden tekoon on vähän. Täytyy pystyä myöntämään, jos ei osaa ja ottaa selvää, se on ainoa tapa jolla työtä voi tehdä, ilman että tekee suuria virheitä. Oikeanlainen nöyryys kuuluu terveydenhuollon ammattilaisen työhön. Työuraa aloitellessa oma epävarmuus ja osaamattomuus voi tuntua vaikealta sietää, siksi vastuullinen työ terveyskeskuslääkärinä voi tuntua monesta ensin kamalalta ajatukselta. Varsinkin jos kollegiaalista tukea on huonosti saatavilla.

 

Keikkalääkärifirmat tarjoavat työntekijöilleen valinnanvaraa työaikojen ja työpaikkojen suhteen. Tienata voi todella hyvin, vähän vähemmälläkin työmäärällä. Kunnat voivat kuitenkin myös tarjota samat edut, tai paremmatkin, panostaa tehokkaampaan rekrytointiin ja tietenkin turvata riittävän määrän virkoja, jotta yhden lääkärin väestövastuu ei käy liian suureksi. Tämä vaatii tietenkin rahaa, mutta ei edes kovin paljoa, maksaahan keikkafirman lääkäri paljon enemmän. Suurin ongelma on se, että lääkärit hakeutuvat töihin keikkafirmoihin ja yksityisille, eikä lääkäreitä sitten riitä julkiseen perusterveydenhuoltoon.

 

Yleisesti ottaen perusterveydenhuoltoa ei arvosteta tarpeeksi. Puhe arvauskeskuksista on omiaan huonontamaan kuvaa kunnan terveyskeskuksista. Tietysti olemassa olevat ongelmat tukevat käsitystä perusterveydenhuollon rappiosta: hoitoon ei tahdo päästä ja vastassa saattaa olla potilaan historiaa tuntematon keikkalääkäri. Kun yleinen asenne julkiseen perusterveydenhuoltoon on mikä on, ei se houkuta uusia alan ammattilaisiakaan hakeutumaan töihin perusterveydenhuoltoon. Onneton kierre, kun puute työntekijöistä aiheuttaa ongelmia ja olemassa olevat ongelmat aiheuttavat sen, ettei työntekijöitä tahdota saada.

 

Ihan hirveän suuria muutoksia ei tarvitsisi tehdä, jotta perusterveydenhuolto saataisiin kuntoon. Onhan olemassa ihan toimiviakin terveyskeskuksia, joihin halutaan töihin ja joihin kuntalaiset ovat tyytyväisiä. Ei tarvitse ”kaataa rahaa” ongelmien päälle (kuten valtiovarainministerimme sanoo) vaan joskus selvitään ihan pienemmilläkin rahamäärillä ja hyvillä ratkaisuilla rekrytoinnin, työetujen ja työilmapiirin suhteen. Ja täytyy muistaa, että jos perusterveydenhuolto tökkii, potilasta saatetaan hoitaa jopa turhaan erikoissairaanhoidossa, joka on huomattavasti kalliimpaa.